Miltä järjestys näyttää käytännössä.

Keväällä soitin perheenisälle.Syksyllä leskelle.

Talvella 2021 istuin lapsiperheen keittiössä. Kaksi alle 40-vuotiasta vanhempaa, kaksi pientä lasta, lainaa satoja tuhansia. Omaisuus vakuutettu kattavasti, lapsilla sairauskuluvakuutukset.

Vanhemmilla ei mitään.

Perhe oletti, että kaikki on kunnossa. Helpointa olisi ollut nyökätä ja ottaa kopio olemassa olevasta.

Keskustelussa he kuitenkin oivalsivat, mitä paperit eivät näyttäneet: suurin turvaamaton riski istui siinä pöydän ääressä. Kaksi ihmistä, joiden palkoilla kaikki pyöri.

Käännettiin koko asetelma.

Autoihin kevyemmät turvat. Kodin omavastuut vastaamaan todellista riskiä. Lapsille tapaturmaturvat; maailman rakkaimmat, mutta talous ei pyörinyt heidän varassaan.

Ja vapautuneet eurot sinne, missä riski oikeasti asui: vanhempiin. Sairauskuluvakuutukset suppean työterveyden jatkoksi, sairauslomaturvat tulonmenetyksiä varten, henkivakuutukset sitä isointa silmällä pitäen.

Pidimme säännöllisesti yhteyttä. Keväällä 2024 pirautin taas isännälle. Sairauslomalla, tutkimukset kesken.

Syksyllä asiakasjärjestelmässä luki: kuolinpesä.

Soitin rouvalle. Syöpä oli vienyt miehen alle vuodessa.

Raha ei tuo ketään takaisin.

Mutta korvaukset oli maksettu, eikä lesken tarvinnut tietää, milloin jaksaisi palata töihin. Taloudessa oli tilaa hengittää ja surra.

Kaikki lähti yhdestä hetkestä yli kolme vuotta aiemmin: siitä, ettei otettu kopiota, vaan haastettiin.

Kopiokone on halvin myyjä. Ja kallein.

Myyjät painottavat väärää lukua.

Paljon puhutaan hinnasta. Halvempaa, edullisempaa, säästä satasia. Ja asiakas oppii kysymään vain yhtä asiaa: paljonko se maksaa?

Kunnes tulee se päivä, jolloin hinnalla ei ole enää mitään merkitystä.

Muutama vuosi sitten rakensin nuorelle lapsiperheelle vakuutukset. Menimme ihmiset edellä: aikuiset (suurimmat riskit) ensin. Vakuutusmaksu nousi 76€/kk.

Kuukauden päästä isä soitti ja halusi irtisanoa kaikki henkilövakuutukset. Ei niitä tarvita, terveenä on aina pysytty. Tuttavatkin sanoivat, että turhia.

Turvat irtisanottiin.

Kuukausi tästä, äiti soitti. Isä oli pudonnut seitsemän metriä. Teho-osasto. Pyörätuoli. Ja kysymys: onko niistä meidän turvista nyt apua?

Ei ollut. Ne oli irtisanottu.

Halvin vakuutus on halpa siihen asti, kunnes sitä tarvitsee. Sitten se onkin kaikkein kallein. Mutta sitä hintaa ei näy tarjouksessa.

Eihän kenelläkään kristallipalloa ole, mutta herkimmälle ajalle näitä asioita on syytä pohtia auton superhyperkaskoa vakavammin.

Ja herkkää aikaa tapaa olla se, kun työssäkäynti ei ole pelkkä harrastus, on lainaa, lapsia ja paljon vastuuta.

Mikä vakuutusmies se on,joka soittaa ja kysyy mitä kuuluu?

Sen kysymyksen olen kuullut monta kertaa. Puhelun alussa on pieni hämmennys: ei kai tässä mitään myydä ollut tarkoitus?

Ei ollutkaan. Ja juuri siksi soitin.

Mieti hetki omaa tilannettasi. Milloin vakuutuksesi on viimeksi käyty läpi: ei laskun takia, ei vahingon jälkeen, vaan siksi että joku halusi tietää, onko kokonaisuus yhä oikein?

Useimmilla vastaus on: silloin kun ne otettiin.

Sen jälkeen elämä on jatkunut. Talo on vaihtunut, lapsi syntynyt, laina kasvanut tai kutistunut, työ muuttunut, yritys perustettu. Jokainen näistä muuttaa sitä, mitä vakuutuksilta pitäisi vaatia.

Mutta paperit eivät tiedä siitä mitään. Ne ovat sen päivän kuva, jolloin ne allekirjoitettiin.

Eikä sitä huomaa itse. Kukaan ei herää aamulla ajattelemaan omavastuitaan. Se ei ole sinun työsi — se on minun.

Siksi pidän yhteyttä. En siksi, että joka puhelusta syntyisi jotain uutta. Useimmiten totean, että kaikki on kunnossa, ja se on hyvä puhelu se. Mutta silloin kun elämä on ehtinyt papereiden edelle, se huomataan ajoissa, eikä vahingon jälkeen.

Vakuutus ei ole kertaostos, vaikka sitä sellaisena myydään. Se on kokonaisuus, jonka pitää elää elämäsi mukana.

Ja se pysyy oikeana vain, jos joku katsoo sen perään.