Kun palkka muuttuu päivärahaksi.
Kun työnantajan maksama sairausajan palkka loppuu, tilalle tulee Kelan sairauspäiväraha.
Ihmiset, joiden palkoilla kaikki maksetaan, jäävät liian usein turvatuiksi vähän sinne päin.
Turva ei välttämättä kata sitä, mitä luullaan, eikä sillä summalla, jota oikeasti tarvittaisiin. 72% suomalaisista uskoo yhteiskunnan lakisääteisten etuuksien ja palvelujen turvaavan taloudellista hyvinvointiaan työkyvyttömyystilanteessa vain melko vähän tai ei lainkaan. Vakavan sairauden varalta otettu vakuutus on vain 9%:lla.
Etla arvioi vuonna 2022 henkivakuutusturvan vajeeksi Suomessa keskimäärin 65 000–70 000 € henkilöä kohti. Vakuutussummat jäävät usein tarpeeseen nähden mataliksi, ja neljäsosa vakuutetuista ei osaa sanoa omaa korvaussummaansa kuolemantapauksessa (FA 2025).
Finanssiala: Vakuutustutkimus 2025
Etla: Henkivakuutusvaje Suomessa (Raportti 129, 2022)
Finanssiala: uutinen Etlan tutkimuksesta
KKV: Vapaaehtoisista sairauskuluvakuutuksista vaikea valita sopivin vaihtoehto (2019)

Tilannekuva näyttää, olisiko läpikäynnistä hyötyä. Vastaus voi olla ei.
Kirjoituksia — 05
Kun työnantajan maksama sairausajan palkka loppuu, tilalle tulee Kelan sairauspäiväraha.