Et tullut tänne mainoksesta, vaan toisen ihmisen suosituksesta.

Se, joka lähetti tämän sinulle, on käynyt oman tilanteensa läpi kanssani ja kokenut sen riittävän hyödylliseksi suositellakseen sitä eteenpäin.

Kahdeksan asiakastani kymmenestä löytää minut tällä tavoin.

Joel Kontio, vakuutusedustaja

Joel Kontio – henkilövakuutuksiin erikoistunut vakuutusedustaja, If & Kaleva

Usein vakuutukset ovat kertyneet pala kerrallaan, ja sen jälkeen kilpailutetaan aika ajoin sitä samaa pakettia. Silloin kokonaisuus voi näyttää hyvältä, vaikka jotain tärkeää olisi jäänyt liian vähälle tai rahaa menisi väärään paikkaan.

Siksi en aloita kopioimalla nykyistä.

Tästä saattaa olla apua myös sinulle, jos

  • perheesi arki nojaa aikuisten toimintakykyyn ja tuloihin
  • on lainaa, lapsia tai molempia
  • vakuutuksia on kertynyt vuosien varrella, mutta kokonaisuus ei ole täysin kirkas
  • haluat mieluummin selkeän näkemyksen kuin nipun vaihtoehtoja vertailtavaksi

Jos tunnistat tästä oman tilanteesi

Minuutissa saat paremman käsityksen siitä, voisiko läpikäynnistä olla sinulle hyötyä.

Jos sen jälkeen jätät yhteystietosi, soitan lyhyen puhelun ja katsotaan, kannattaako edetä. Ennen varsinaista palaveria teen taustatyön nykyisestä järjestelystäsi. Ja jos se kertoo, että aikasi menisi hukkaan, soitan ja sanon sen suoraan.

Katso oma tilannekuvasi 1 min
  • ei yhteystietoja, ellet itse halua jatkaa
  • jos etenemiselle ei ole perustetta, sanon sen suoraan

Haluatko jutella suoraan?

KukaTietoa sivustosta